A-tyttöjen ratkaiseva finaali pelataan tiistaina Lappeenrannassa

13.4.2015

Sini Mäkelä nosti toisen finaaliottelun ratkaisukorin viime sekunnilla.
Sini Mäkelä nosti toisen finaaliottelun ratkaisukorin viime sekunnilla.

Helmi Capitals tasoitti A-tyttöjen SM-finaalien voitot kukistamalla sunnuntain trillerissa Catzin numeroin 70-69. B-tytöt voittivat ensimmäisen välieräpelin Orimattilan Jymyä vastaan, mutta toisessa otteluusa OrJy oli vahvempi. Ratkaiseva B-tyttöjen välierä pelataan Helmi Centerissä keskiviikkona 15.4. klo 18:30.

Sini Mäkelä nostatti kotiyleisön raivoisaan huutoon viimeistellessään toisessa finaaliottelussa viime sekunnin korin, jolla Helmi Capitals voitti Catzin numeroin 70-69.

Catz oli voittanut Lappeenrannassa pelatun ensimmäisen finaalin kymmenen pisteen erolla, mutta Helmi lähti päättäväisesti tasoittamaan ottelusarjaa. Toisen erän alussa Helmi johti jo turvallisen oloisesti numeroin 29-21, kun ottelun musta hetki iski. Catz vei viisi minuuttisen 14-0 ja johti siis numeroin 29-35.  Erätauolle mentiin numeroissa 31-37.

Neljännen erän alussa Catz tuntui karkaavan. Pahimmillaan Catz johti ottelua neljännen erän alussa numeroin 51-60. Kun ottelua jäljellä enää vajaat kolme minuuttia toi Sandra Karstenin vapaaheitto Helmen jo kahden pisteen päähän (64-66). Kun ottelua oli jäljellä enää 18 sekuntia vei Essi Pohjosen onnistunut vapaaheitto Catzin jo turvallisen tuntuiseen kolmen pisteen johtoasemaan (66-69). Viisi sekuntia ennen loppua Ninni Salmi onnistui nostamaan kaksi pistettä ja kaventamaan tilanteen (68-69). Heti korin jälkeen Ninni rikkoi Lotta Hämäläistä ja koska joukkuevirheet olivat täynnä sai Catz tilanteesta kaksi vapaaheittoa. Yllättäen Hämäläinen epäonnistui kummassakin heitossaan ja Sandra Karsten sai tilanteesta levypallon, avasi nopeasti laidassa viilettävälle Selina Dockerylle, jonka antoi nappi syötön toisessa laidassa vipeltävälle Sini Mäkelälle. Ja kun pelikellossa oli aikaa enää alle sekunti nosti Sini voittokorin Helmi Capitalsille. 

Näin finaalisarja ratkeaa ja Suomen Mestari selviää vasta tiistaina Lappeenrannassa pelattavassa kolmannessa ottelussa.

B-tytöt joutuivat palaamaan toisesta välieräottelusta tappion kanssa. Ensimmäisessä ottelussa lauantaina Orimattilan Jymy kaatui niukasti ja sunnuntaina oli Orimattilan vuoro olla parempi. Finaalipaikka ratkeaa kolmannessa välieräottelussa keskiviikkona Helmi Centerissä klo 18:30 alkaen.