Koripallon pääsarjojen pelitavat päätetty vuoteen 2018 saakka – kansainvälistyminen ja pelaajakehitys keskiössä

18.3.2015

Suomen Koripalloliiton hallitus on kokouksessaan päättänyt aikuisten pääsarjojen pelitavat seuraavalle kolmelle pelikaudelle.

Suomen Koripalloliiton hallitus on kokouksessaan päättänyt aikuisten pääsarjojen pelitavat seuraavalle kolmelle pelikaudelle. Samalla liittohallitus aikaisti mm. Korisliigaan suunnitteilla olevia muutoksia. Korisliiga täydennetään 12-joukkueiseksi jo pelikaudelle 2015-16 ja runkosarjaotteluiden määrä pudotetaan 34:een. Päätöksillä halutaan tukea kansainvälisiin sarjoihin osallistuvia joukkueita sekä pelaajakehitystä korjaamalla harjoittelun ja pelaamisen suhdetta.

Korisliigan runkosarja pelataan kuluvalla kaudella 11 joukkueen nelinkertaisena sarjana, jossa kukin joukkue pelaa 40 ottelua. Kansainvälisiin sarjoihin osallistuvat joukkueet pelaavat lisäksi 6-30 europeliä.

Vertailun vuoksi eurooppalaisen koripallon suurmaiden – kuten Espanjan, Turkin, Ranskan, Italian ja Saksan – kotimaan sarjoissa runkosarjojen ottelumäärät vaihtelevat 30-34 ottelun välillä.

- Suomalainen koripallo on ottanut viime vuosien aikana suuria askeleita eteenpäin. Maajoukkuemenestyksen ohella Korisliiga-joukkueet ovat esiintyneet kansainvälisillä kentillä mainiosti ja vieneet Suomi-korista maailmalle hienolla tavalla. Haluamme olla tukemassa tätä kehityssuuntaa, kommentoi Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.

- Korisliigan ottelumäärän supistaminen antaa joukkueille enemmän aikaa keskittyä kansainvälisiin koitoksiin. Lisäksi haluamme olla edistämässä harjoittelukulttuurin vahvistumista sekä pelaajakehitystä, Walldén lisää.

Korisliigaa täydennetään liittohallituksen päätöksen mukaisesti sarjalisenssikäsittelyn yhteydessä 12 joukkueen sarjaksi pelikaudelle 2015-16. Runkosarjan 34 ottelua muodostuvat kolminkertaisesta sarjasta sekä paikallistasauspelistä (17 kotiottelua kaikille). 

Pudotuspeleissä kahdeksan parhaan puolivälierät pelataan nykyiseen tapaan paras viidestä –järjestelmällä. Kauden huipennuksesta saadaan sen sijaan nauttia tulevaisuudessa enemmän, sillä välierät sekä finaalit pelataan tulevina pelikausina paras seitsemästä –järjestelmällä. 

Ottelumäärän supistaminen oli alun perin määrä toteuttaa pelikaudelle 2016-17 valmistautumisena kansainvälisen kilpailukalenterin muuttumiseen vuonna 2017. Pelikaudesta 2017-18 alkaen miesten maajoukkuekoripalloilussa siirrytään takaisin sarjakauden aikaisiin maajoukkueikkunoihin, joiden aikana pelataan MM- ja EM-karsintoja. Naisten puolella maajoukkueikkunat palaavat jo kaudelle 2015-16.

Myös muiden pääsarjojen pelitavat vahvistettiin vuoteen 2018 saakka

Korisliigan uusittu pelitapa on voimassa seuraavat kolme pelikautta (2015-18). Koripalloliiton hallitus vahvisti samalle ajanjaksolle myös muiden aikuisten pääsarjojen peliformaatit, jotka listattuna alle.

Korisliiga 2015-18

·       12 joukkueen kolminkertainen sarja + paikallistasauspeli (34 ottelua, kaikilla 17 kotiottelua). Sarja täydennetään sarjalisenssikäsittelyn yhteydessä 12 joukkueen sarjaksi pelikaudelle 2015-16.

·       Kahdeksan parasta pudotuspeleihin, viimeinen putoaa

·       Puolivälierät paras viidestä, välierät ja finaalit paras seitsemästä, pronssiotteluita yksi

Miesten Divisioona A 2015-18

·       10 joukkueen kolminkertainen sarja (27 ottelua). Sarja täydennetään sarjalisenssikäsittelyn yhteydessä 10 joukkueen sarjaksi pelikaudelle 2015-16.

·       Neljä parasta pudotuspeleihin, viimeinen putoaa

·       Välierät ja finaalit paras viidestä, finaalin voittaja nousee Korisliigaan

Miesten Divisioona B 2015-16

·       8 joukkueen kolminkertainen sarja (21 ottelua)

·       Neljä parasta pudotuspeleihin, viimeinen karsii

·       Välierät ja finaalit paras viidestä, finaalin voittaja nousee Divisioona A:han

·       Viimeinen karsii alueellisen II divisioonan parhaiden kanssa 3 paikasta Divisioona B:hen

Miesten Divisioona B 2016-18

·       10 joukkueen kaksinkertainen sarja (18 ottelua)

·       Neljä parasta pudotuspeleihin, viimeinen putoaa

·       Välierät ja finaalit paras viidestä, finaalin voittaja nousee Divisioona A:han

Naisten Korisliiga 2015-18

·       10 joukkueen kolminkertainen sarja (27 ottelua)

·       Kuusi parasta pudotuspeleihin (runkosarjan 1. ja 2. välieriin, 3.-6. puolivälieriin)

·       Puolivälierät, välierät ja finaalit paras viidestä, pronssiotteluita yksi

·       Viimeinen putoaa I divisioonaan

Naisten I divisioona 2015-18

·       10 joukkueen kaksinkertainen sarja (18 ottelua)

·       Neljä parasta pudotuspeleihin, viimeinen putoaa

·       Välierät ja finaalit paras viidestä, finaalin voittaja nousee Naisten Korisliigaan